keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Beckhamin kassit nähtävyytenä

Matkailuattraktioiden synnyttämisessä keskeinen asia on merkitseminen. Mikään kohde tai asia ei ole kiinnostava, ennen kuin se merkitään merkitykselliseksi. Matkakohteen elävöittämisessä on kyse oikeanlaisesta merkitsemisestä, jonka avulla kerrotaan kohteeseen liittyvä syvemmät merkitykset.

Viimeisin hyvä esimerkki elävöittämisestä ja merkitsemisestä on tapaus Beckham Turussa.
IS oli paikalla, kun Beckhamien henkivartijat kantoivat julkkispariskunnan matkatavarat ruskeaan tila-autoon.
Vauhkoontuneet ihmiset tulivat rynnien katsomaan jopa Beckhamien matkatavaroita. Tuskin ketään kiinnostaa lähteä bongailemaan lentolaukkuja sinänsä, mutta David Beckhamin lentolaukun näkeminen aiheuttaa ihmisissä melkoisia kiksejä...

Olisikin varmaan ollut vuosisadan matkailumarkkinointi-idea tarjota reiluhko summa rahaa Beckhamin lentolaukusta, joka sitten olisi laitettu Turun torille lasivitriiniin esille. Siinä olisi ollut takuuvarma kesän hittikohde kotimaan matkailumarkkinoille.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Kylämatkailun kehittämisessä järkeä?

Teemapohjaisen kylämatkailun kehittäminen on linjattu yhdeksi keskeiseksi maaseutumatkailun tulevien vuosien painopistealueeksi. Tehtävää toteuttamaan käynnistyi viime vuonna valtakunnallinen kylämatkailun kehittämishanke, jonka ensimmäisessä vaiheessa on valikoitu kehittämiskohteiksi 12 pilottikylää ympäri Suomea.

Äkkiseltään asiaa pohdittuaan ajattelee helposti, ettei suomalaisten kylien matkailullisessa kehittämisessä liene paljonkaan järkeä. Tottakai, onhan matkailun merkitys maaseudun rakennemuutoksen vaikutuksien lieventäjänä keskeinen. Ja matkailutoiminta pitää palveluita maaseudulla ja pönkittää osaltaan maaseudun elinvoimaisuutta maatilojen kannattavuuden heikentyessä. Mutta...

Onko Suomessa sitten potentiaalisia kyliä, joissa matkailua voisi tosissaan kehittää? Kyliä, jonne matkailijat sankoin joukoin ryntäisivät? Riittääkö innovatiivisuus ja onko kylissä oikeaa otetta hommaan? Pelkällä "me-hengen" nostatuksella ja kyläyhdistyksen talkoohengellä matkailu kylissä ei muutu bisnekseksi. Matkailu tarvitsee jonkun keskeisen vetonaulan, jonka ympärille kokonaisuus rakentuu. Mikä tahansa maalaiskylä ei sopine matkailulliseksi kehittämisen kärjeksi valtakunnallisessa tarkastelussa. Sen sijaan esimerkiksi sellaiset kylät, kuten Sirkka tai Fiskars lienevät oikeutettuja saamaan matkailukylän tittelin. Hämmästyttävästi nämä matkailun kärkikylät kyllä puuttuvat nyt valittujen pilottikylien joukosta.

Pikainen tarkastelu kylämatkailuhankkeen pilottikyliin kuitenkin osoittaa myös oivallista kehittymispotentiaalia ja hyvää otetta pilottikylien joukossa. Kuinka moni matkailukohde Suomessa hyödyntää Google Street View-palvelua markkinoinnissaan? Oppia voi ottaa Leineperin kylästä satakunnassa.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Kansa valitsi vuoden Suomi-kuvan


Postimerkki on oman aikansa peili. Postimerkit kertovat kunkin vuoden merkittävistä tapahtumista, ajan ilmiöistä ja tänä päivänä kasvavassa määrin kansainvälisestä yhteistyöstä. Miljoonissa kirjeissä ja korteissa ne luovat ja levittävät Suomi-kuvaa ympäri maailman. (www.itella.fi)
Suomen kansa on valinnut vuoden 2009 postimerkin, Suomi-kuvan, joka kertoo suomalaisuudesta ja isänmaamme erityisyydestä maailmalla.













Postimerkki on kuin pienikokoinen markkinointikuva, josta ulkomaalainen pystyy aistimaan tunnelmia suomalaisesta elämänmenosta. Postimerkki toimii samalla matkailumarkkinointina. Vuoden 2009 postimerkki kuvastaa suomalaisten omia mielikuvia ja mieltymystä isänmaan järvimaisemaan. Tällaisena me haluamme Suomemme.

Enää enempää kritisoimatta järvimaiseman ja auringonlaskujen korostamista Suomi-mielikuvissa, totean vain, että mielikuvien muodostamisessa (jopa postimerkkitasolla) kannattaisi miettiä matkailumarkkinointikuvan perussääntöä.

  • 1/3 maisemaa
  • 1/3 toimintaa
  • 1/3 symboliikkaa tai syvempiä merkityksiä

torstai 18. helmikuuta 2010

Luonto on Suomen kulttuuri

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila pohti puheessaan Päijät-Hämeen matkailuparlamentissa 9.2.2010 Suomen matkailun tuotteistamista ja konseptointia. Hän peräänkuulutti rohkeutta markkinointiin ja kehoitti unohtamaan perisuomalaisen vaatimattomuuden.
"Missä muualla voisi paremmin rentoutua kuin suomalaisen luonnon keskellä, järven rannalla"
Ministeri osuu kuvauksessaan oikeaan, suomalainen luonto on mitä otollisin paikka akkujen lataamiseen ja mielen virkistämiseen. Kuitenkaan pelkästään tuolla mielikuvalla ei suomalaista järven rantaviivaa myydä palveluna senttiäkään. Tuotteistamisen pitää synnyttää konkreettisempia markkinointimielikuvia, kuin vain auringonlaskujen tuijjottamista.

Viime aikoina on vauhkottu paljon kulttuurimatkailun kehittämisestä. Tällä ei pitäisi kuitenkaan liiaksi viitata ns. korkeakulttuurin tuotteistamiseen, sillä siinä sarjassa Suomella on työ ja tuska näkyä maailmalla. Harva turisti kuitenkaan tulee Helsinkiin vaikkapa Kiasman tai Kansallisoopperan takia. Enemmän turisteja kiinnostaa että miten täällä helkkarin kylmässä korvessa voidaan ja on voitu ylipäänsä elää kautta aikojen!

Niinpä suomalaisen luonnon tuotteistamisen tulisikin lähteä suomalaisen perinteisen luontosuhteen kautta. Suomalainen kulttuuri on kautta aikojen ollut vuoropuhelua luonnon kanssa. Tämä vahvuus erottaa meidän muista maista niin luonnon kuin kulttuurinkin tuotteistamisen kannalta.

Lempiesimerkkini aiheesta on olutkulttuuri. Miksi tämä luetaan aidoksi, oikeaksi, alkuperäiseksi, tyylikkääksi, trendikkääksi olutkulttuuriksi.

















Miksi tätä ei ole tuotteistettu aidoksi, oikeaksi, elkuperäiseksi, tyylikkääksi ja trendikkääksi olutkulttuurin ilmentymäksi?

















Toinen esimerkki on niin imagollisesti kuin tuotteistamisenkin osalta totaalisen alihyödynnetty aidoista ja alkuperäisitä suomalaisista raaka-aineista perinteisellä menetelmällä valmistettu sahti. Oluttyyppi, jonka edesmennyt olutguru Michael Jackson arvosti yhdeksi maailman parhaista. Hän kuvaili sahtia mm. oluenteon historian puuttuvaksi renkaaksi Mesopotamian ja nykypäivän välillä.

Siinäpä Suomelle irlantilaisen tai belgialaisen oluen veroinen brändi, hyödyntäkää sitä hyvät ravintoloitsijat, matkailuyrittäjät ja sahdinpanijat!

tiistai 9. helmikuuta 2010

Suomessa on enemmän matkailuportaaleita, kuin valmiita myytäviä tuotteita.

Tuotteistamisongelma on noussut keskipisteeseen viimeistään valtakunnallisen visitfinland.com portaalin lanseerauksen myötä. Sen lisäksi, että portaali on osoittautunut yrityksille vaikeaksi käyttää, on huomattu, ettei matkailutuotteet täytä portaaliin pääsyn edellytyksiä. VisitFinlandin käyttöongelmiin saatiin ratkaisu Matkailun edistämiskeskuksen julkaistua aiheesta opetusvideot. Erinomainen askel yritysten vyörymiseen kansainvälisille markkinoille!

Opetusvideot eivät kuitenkaan poista sitä ongelmaa, ettei meillä edelleenkään ole kunnollisia tuotteita, jotka sähköisesti saataisiin näppärästi ostettavaan muotoon. Ongelman ydin ei ehkä ole pelkästään yksittäisten tuotteiden tuotteistamisessa, vaan sen juuret ovat syvemmällä yrityksen toiminnassa.

Yllä oleva kuva on tyypillinen maaseutumatkailuyrityksen strategiapaperi.

Sinälläänhän tilanne on hyvä, puhtaalta pöydältä on aina mukava lähteä, eikä tarvitse sulkea mitään ovia. Tuotekehitys ja tuotteistaminen kuitenkin olennaisesti perustuvat liiketoiminnan yleiseen strategiaan, jossa määritellään tarjolla olevista liiketoimintamahdollisuuksista parhaimmat ja yritystoimintaan sopivimmat.  Jos yrityksen liiketoinnan juoni (strategia) on hukassa, ei pysytä suuntamaan tuotekehitystäkään menestyksekkäästi.

Näin ollen yhdenmiehenyrityksenkin kannattaa kaivaa paperi ja muotoilla siihen oman liiketoimintansa suuntaviivat! Mieti ainakin: 

1) mitkä ovat omat vahvuutesi, 
2) kenelle voit tuottaa lisäarvoa vahvuuksiisi perustuen, 
3) ketkä ovat kilpailijoitasi,
4) mitä sellaista sinä voit tarjota, jota kilpailijasi eivät pysty tarjoamaan

...pääset pian johtopäätökseen siitä, mitä palveluja haluat (ja pystyt) tuottaa ja kenelle. Huomaamatta tuotteistaminenkin muuttuu helpommaksi ajatukseksi.

tiistai 26. tammikuuta 2010

VisitFinland opetusvideo tuotetietojen lisäämiseen

Oletko ihmetellyt, että miten ihmeessä tietojen lisääminen VisitFinland.com portaaliin tapahtuu? Ei hätää, Matkailun edistämiskeskuksen julkaisemat VisitFinlandTutorial videot auttavat kädestä pitäen lisäämään yrityksen ja tuotteiden tiedot uuteen maaportaaliin.

Videot on jaettu kolmeen eri teemaan, jotka askel askeleelta opastavat tietojen lisäämisen yrityksen perustiedoista tuotetietoihin ja maksuttomiin perustietoihin.

1. VisitFinlandTutorial: yritystietojen lisääminen



2. VisitFinlandTutorial: matkailutuotteen tai -palvelun lisääminen





3. Maksuttomat perustiedot, esim. majoitustuotteen tietojen lisääminen





Ja nyt kaikki heti päivittämään tiedot ajan tasalle, jotta asiakaskin ne löytää. Vaarana on tässäkin, että naapurisi päivittää ensin ja kaikki asiakkaat menevät hänelle!

perjantai 15. tammikuuta 2010

Vain kallis on venäläisille kyllin hyvää

Aikanaan venäläisille matkailijoille myytiin Lappeenrannassa tavaraa hyvään hintaan. Puhuttiin jopa, että venäläisiä varten tuotteisiin laitettiin omat, kalliimmat hinnat kuin mitä paikallisille myytäessä. Venäläinen turisti ei sitä paitsi tyytynyt ostamaan yhtä kenkäparia tai yhtä kahvinkeitintä vaan hän lastasi ostoskärryynsä kaikki saatavilla olevat kappaleet mieleisestään hyödykkeestä.

Hulluista ajoista venäläisten ralli lienee hieman hiljentynyt, mutta on laskettu, että venäläiset tuovat pelkästään Lappeenrantaan noin 70 miljoonaa euroa vuosittain.

Yksi tyypillinen piirre näissä turisteissa edelleen on. He tuntuvat arvostavan tavaraa ja palvelua, joka maksaa. Halpaa tavaraa ei lähdetä kotiin viemään eikä halpaa palvelua jäädä kokemaan.

Hinnan vaikutusta tuotteen nautittavuuteen on tutkittu esim. Martin Lindsromin (2009) kirjassa Buyology - Ostamisen anatomia.

"Stanfordin yliopiston ja California Institute of Technologyn tutkijat pyysivät koehenkilöitä arvioimaan erihintaisten viinien tuottamaa nautintoa. Viineistä kaksi esiintyi kokeessa kaksi kertaa, ensin kalliin hintalapun kera ja sitten normaalihintaisena. Lopputuloksena kalliin viinin kohdalla aivojen miellyttävyyden tunteesta vastaava alue aktivoitui. Tämä viittaa siihen, että korkeammaksi tiedetty hinta todella lisää tuotteen nautittavuutta."

Maaseutumatkailun kehittämisen kannalta on olennaista huomata tämä varsinkin venäläisten kohdalla paikkaansa pitävä seikka. Asia on hyvä muistaa hinnoittelun osalta myös taantuman aikana eikä alennusmyyntiin tule lähteä.

Venäläisten maksukykyyn luottaa myös Holiday Club, joka taantumaa hyväksi käyttäen investoi 300 miljoonaa euroa Pohjoismaiden suurimpaan matkailuhankkeeseen Lappeenrantaan. Saimaa Gardens on juuri sellainen projekti, jota Saimaan järvialueen matkailun kehittäminen kaipasi. Taantuma näyttääkin olevan varsin kaksijakoinen, kun toisaalla se aiheuttaa Lomaliiton konkurssin ja yli 200 työtöntä, niin toisaalla käynnistetään matkailurakennusprojekti 300 rakennushenkilötyövuoden voimalla, joka valmistuessaan työllistää pysyvästi 250 henkilöä.