torstai 14. lokakuuta 2010

Päijännettä kraanasta pulloon ja tarinaa höysteeksi

Seth Godin on kirjoittanut erinomaisen kirjan: Kaikki markkinoijat ovat valehtelijoita. Kirjassa pureudutaan erittäin havainnollisesti tarinoiden voimaan markkinoinnin aseena.

Godinin mukaan tarina muuttaa kuluttajan tapaa kokea tuote tai palvelu ja tarinan aitous määrää kertooko kuluttaja tarinan myös muille ihmisille.

Kohtasin suomalaisen tuotteen, NORD-pulloveden jonka tarina on vähintäänkin kiehtova ja kirvoitti minut kertomaan tarinasta ja tuotteesta eteenpäin.
Ensiluokkainen NORD on peräisin Päijänteestä. Se virtaa maailman pisimmässä kalliotunnelissa ja saapuu pullottamolle puhdistettuna, kristallinkirkkaana ja jäisen raikkaana.
The premium water NORD comes from Lake Päijänne. Piped through the longest bedrock tunnel in the world the water is purified, crystal clear and icy fresh as it arrives at the bottling plant.
Suomennettunahan etiketin tarina kertoo, että Nord on helsinkiläistä kraanavettä pullotettuna. Tarinassa on parasta, että se ei periaatteessa valehtele pätkääkään. Mitä nyt antaa ehkä ymmärtää, että vesi puhdistuisi jäänraikkaaksi juurikin matkallaan Päijänne-tunnelissa pääkaupungin kraanoihin.

Päijänteen vesihän on oikeasti juotavan hyvää ja se tulisikin tuotteistaa niin ensiluokkaisena juomavetenä, kuin virkistystuotteena ja -palveluna. Tuotteen päämarkkina-alueella Saudi-Arabiassa se on varmasti kirjaimellisesti mukiin menevää suomalaisittain ns. perusraanavetenäkin.

Voisiko vientiin menevien Nord-pullojen kylkeen liimata matkailumainoksen: Piditkö Nord-vedestä? Haluaisitko uida tässä kristallinkirkkaassa ja jäisen raikkaassa vedessä? Tule Päijänteelle!

perjantai 24. syyskuuta 2010

Ruotsalaiset osaavat tuotteistaa jäteveden virkistyspalveluksi


Tämän blogin jätevesiaiheiset kirjoitukset jatkuvat ruotsalaisia ylistävällä puheenvuorolla. Vaikka Suomi onkin maailman paras maa, niin länsinaapurissa kaikki on tunnetusti fiksumpaa. Niinpä siellä yhdyskuntajätteestäkin voidaan ideoida varsin toimivia juttuja. Tukholman läheisyydestä nimittäin löytyy kaksi innovatiivista kuntaa: Tyresö ja Nynäshamn. Näistä jälkimmäinen on jopa älynnyt tämän tyyppisen ympäristöinnovoinnin imagomerkityksen ja markkinoi itseään ilmaisulla "Ekokommun".

Molemmissa kunnissa on tuotteistettu paikallinen jätevedenpuhdistamo virkistysalueeksi. Jäteveden johdattaminen kosteikkotyyppisen vesistöalueen läpi vähentää veden kiintoaineiden ja ravinteiden määrää, jolloin vesistöt kuormittuvat vähemmän.

Syystä että tämän tyyppiselle vesistöalueelle jämähtää huomattava määrä jätevesissä kulkeutuvista ravinteista, ovat nämä alueet kasvillisuudeltaan varsin reheviä ja soveltuvat luonnon tarkkailuun ja virkistäytymiseen verrattoman hyvin.

Näin ollen kosteikon perustaminen ja sen tuotteistaminen virkistyskäyttöön lyö jopa kolme kärpästä samalla iskulla. Samalla kun vesistöihimme laskevat jätevedet puhdistuvat luonnollisella menetelmällä saavat matkailijat ja paikalliset asukkaat nauttia rehevästä virkistäytymisympäristössä, jossa ei siis todellakaan ole minkäänlaisia hajuhaittoja. Kolmantena urbaanin ympäristön laitamille rakennetut kosteikot tarjoavat mahtavan ympäristön koululaisille tutustua luontoon ja oppia myös ympäristönsuojelusta. Ruotsin mallia siis kopioimaan tänne Suomeenkin!

tiistai 24. elokuuta 2010

Negatiivisia elämyksiä

Nykyään vessassa käyminenkin tulisi olla erityinen elämys. Ei riitä, että homma vaan toimii hyvin vaan kokemuksen tulisi olla pysäyttävä. Matkailupalveluilta odotetaan toinen toistaan hätkähdyttävämpiä elämyksiä. Ihmiset matkustelevat paljon ja ovat kokeneet niin sanotut peruselämykset huvipuistojen vatkaimista nokipannukahveihin.

Kun mikään perinteinen ei enää riitä, täytyy keksiä jotain muuta. Uutta trendiä edustavat negatiiviset elämykset. Venäläiset rikkaat haluavat kokea miltä tuntuu elää köyhänä. Eurooppalaiset haluava mennä ravintolaan, jossa on tarkoituksella törkeän huono palvelu ja hirveä ruoka.

Helsingin uusin matkailuavaus on viemärimatkailu. Tutustuminen viemäritunneleihin on kaikessa negatiivisuudessaan varmasti monella tavalla pysäyttävä elämys. Viemärivierailun jälkeen tuntee varmasti olevansa uudistunut ja oppineensa jotain uutta. Kenties kokemuksen siivittämänä äityy jopa säästämään vettä tai katsomaan tarkemmin mitä vessanpöntöstä vetää alas.

Yksi ehkä kaikkien aikojen nerokkaimmista ideoista negatiivisen kokemuksen tarjoavasta palvelusta on Lapinlahden lintujen aikanaan lanseeraama Vittuilupuhelin. Tämän tyyppisillä elämyspalveluilla on hyvin tuotettuna ja tuotteistettuna varmasti kysyntää tulevaisuuden yltäkylläisyyden maailmassa.

Kuva: Stuck in Customs'

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Sauna on extreme-elämys

Maailma kohahti venäläismiehen saunottua itsensä hengiltä Heinolassa. Kansainvälisissä medioissa saatu huomio oli lähes huikeaa. Tuskin yhden miehen kuolema urheilusuorituksen aikana on kuitenkaan niin harvinainen juttu, että reaktio vaikkapa yksittäisen vuorikiipeilijän kuoleman kohdalla olisi vastaava.

Kiuasvalmistaja Harvian toimitusjohtaja Risto Harvia totesi, ettei episodi ainakaan paranna yrityskuvaa. Heinolan kaupunki ilmoitti höyryn tuskin hälvettyä, ettei kisaa järjestetä enää koskaan.

Miksi ei?

Eikö juuri nyt olisi hyvä sauma hyödyntää mediahuomiota ja lyödä lisää puuta pesään? Kyllähän saunominen on ulkomaalaiselle jo normaaliolosuhteissa extremelaji. Miksei sitä sellaisena markkinoitaisikin?

Kaikki extriimi ja äärimmäisyyshän ovat nykypäivänä elämyksiä. Matkailijat hakevat "hallittua hengenvaaraa". Mikäpä tämän tapahtuman jälkeen olisi hallitumpaa hengenvaaran kokemista kuin normaali saunominen.

Heinolan kaupunki puolestaan voi yrittää murtautua maailmaan mediaan millä tahansa teemalla, mutta tuskin löylykilpailun nyt ja tulevaisuudessa saamaa huomiota ja markkina-arvoa pystyisi koskaan ylittämään. Tämän tajusi heti ainakin muuan kauppamies Keskinen.

Kuva: KSML.fi/Keski-Suomen Pelastuslaitos

perjantai 6. elokuuta 2010

Palvelumuotoilua case Muumimaailma

Tämä blogi palailee kesälomilta kertailemalla kesäisiä havaintoja pienimuotoisen matkakertomuksen muodossa.

Vierailimme perheemme kanssa Muumien kotisaarella Suomen Naantalissa. Paikanpäällä voisi heti äkkiseltään luulla olevansa Brion, Emmaljungan, Carenan tai vaikkapa Peg Peregon tuote-esittelyssä. Lastenvaunuja ja -rattaita vilisee jokapuolella valehtelematta satoja.

Epäilemättä Muumimaailman ydinasiakasryhmä on tiedostettu myös kohteen hallinnossa. Varmasti valtaosa perheistä saapuu paikalle jonkinlaisen neli- tai kolmipyöräisen vehkeen kanssa.

Epäilemättä Muumimaailman johdossa on myös päteviä henkilöitä, jotka hallitsevat niin palvelumuotoilun kuin palvelukokemuksen suunnittelun niin, että valitun ydinkohderyhmän tarpeet täyttyvät niin
  1. oikeanlaisen ympäristön 
  2. oikeanlaisten palvelun tuottamisen työkalujen kuin
  3. oikeanlaisten toimintojenkin osalta.
Siksi täällä Suomen perhematkailun Mekassa pisti hieman ihmetyttämään muutama yksityiskohta, jotka sattuivat ohimennen pistämään silmään:


- Miksi Muumilaakson viralliselta pysäköintialueelta, Muumiparkista  alueen porteille johtava kuljetus on järjestetty busseilla, joihin oikeasti mahtuu kolmet lastenvaunut tai -rattaat? Kuvassa on bussin käytävälle tungettu kahdeksat nelipyöräiset!


-Kuljetus bussipysäkiltä rantaan, Muumilaakson porteille oli järjestetty niin innovatiivisesti myös nelipyöräiset perheet huomioiden, että tuskin edes kiinnitimme huomiota Muumien saarelle johtavan laiturin alkupään noin 45 asteen kulmassa olevaan "liukumäkeen" jota pitkin vaunut näppärästi kyllä tulivat alas, mutta tennarit eivät meinnanneet pitää.

- Itse saarella meno oli leppoisaa, mitä nyt tiukat liikennesäännöt kiristivät muuten rentoa tunnelmaa. Täytyyhän liikennessäännöt toki olla tarkat, jotta yksien vaunujen mentävillä käytävillä ei satu ajelemaan nelipyöräisillä vahingossa vastakkaisiin suuntiin ja aiheuta ruuhkaa tai jopa yhteentörmäystä.

Henkilökohtaisesti jouduin kokemaan kauhunhetkiä Muumilaaksossa kun meinasin valokuvatessani tulla jyrätyksi Muumipeikon toimesta. Siksi mietityttääkin, että miltä pienistä muumivieraista mahtaa tuntua katsoa idoliaan tästä näkövinkkelistä?


Ehdotankin muumilaakson hahmoille silmiä nenän alle, jottei kuonon alapuolinen elämä jää huomioimatta.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Mistä johtuu, ettei netti tahkoa? - vieraileva kirjoittaja Ilkka Kauppinen

Voisi luulla, että maaseutumatkailuyritykset olisivat ensimmäisten joukossa ottamassa käyttöönsä uusimpia internetin työvälineitä.

Työkalut ovat usein ilmaisia, heillä ei ole suurten katto-organisaatioiden mukanaan tuomia rajoituksia ja mikä parasta - internet mahdollistaa henkilökohtaisen otteen markkinointiin, mikä sopii useille kohteille kuin voisilmä pullaan.

Tästä huolimatta maaseutumatkailuyritykset eivät ole ottaneet internetiä omakseen markkinointinsa tehostamisessa kovinkaan tomerasti.


Tähän on mielestäni kolme syytä:


1) Resurssipula

Vaikka internetmarkkinoinnin työkalut ovat usein ilmaisia, vaatii niiden tehokas hyödyntäminen usein paljonkin aikaa.

Toisaalta, jos matkailun internetmarkkinointi tehdään hyvin ja kohdennetusti, johtaa se tuottavaan toimintaan ja resursseja onkin äkkiä käytettävissä enemmän. Täten tiettyjen säännöllisten ja aikaa vievien työtehtävien ulkoistaminen (kuten laskutus) on mahdollista

2) Pelko koittaa jotain uutta

On paljon turvallisempaa hinkata takapihan laituria, kuin opetella jotain täysin uutta.

Toisaalta, eikö uuden opettelu ole juuri elämän suola, joka pitää mielen virkeänä ja työnteon mielekkäänä?

3) Osaamisen ja tiedon puute

Mielestäni suurin ongelma maaseutumatkailun internetmarkkinoinnin ja sähköisen liiketoiminnan kehittämisessä on kuitenkin lopulta osaamisen ja tiedon puute.

Jos ei tunne internetiä ja sen tuomia mahdollisuuksia edes perustasolla, on kovin vaikeaa sitä lähteä kehittämään.

Mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen on useita:

- Osallistua erilaisille kursseille ja koulutuksiin. Maaseutuyrityksille sopivia internetmarkkinoinnin koulutuksia tarjoaa mm. Matkailun ja elämystuotannon klusteri.


- Seurata erilaisia sähköisen liiketoiminnan ja internetmarkkinnoinnin 
blogeja.

- Osallistua alan seminaareihin, seuraava oiva seminaari on
27.9.2010 Vantaalla järjestettävä eTourism -tapahtuma


Jatketaan sitä laiturin hiontaa, kuva miikkahoo



------------------------------------------------------------------------
Ilkka Kauppinen on Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy:n kehitysjohtaja, konsultti ja ahkera bloggaaja Rovaniemeltä. 

perjantai 28. toukokuuta 2010

Mistä hyvä slogan matkakohteelle?

Matkailumarkkinoijaa mietityttää monesti, että mistä ihmeestä sitä keksisi sopivan iskulauseen oman kohteen markkinointiin?

Niinkuin matkailussa yleensäkin, kannattaa markkinoinnissakin pitäytyä aidoissa ja alkuperäisissä asioissa. Kun tuotteistamme oman alueemme matkailua, mietimme tuotteidemme sisältöä ja esiintuontia alueellisten vahvuuksiemme kautta.

Mitkä ovat ne fyysiset vahvuudet, jotka tekevät kohteestamme erityisen?

Mikä on se erityinen mahdollisuus, jonka asiakkaamme pääsevät juuri meidän kohteessamme kokemaan, mutta eivät juurikaan muualla, ainakaan yhtä mieleenpainuvasti?

Onko historiassamme tai perinteissämme jotain sellaista, jolla on syvempi merkitys, joka voisi jo markkinoinnin kautta herättää potentiaalisissa asiakkaissamme mielikuvia merkityksellisestä paikasta?

Sopivalla tavalla humoristinen slogan jää varmasti mieleen. Kun iskulauseeseen saa vielä kätkettyä kaksimielisen viestin, on menestys taattu. Nykypäivänä, jolloin viestinnässä ei tarvitse miettiä siveellisyyksiä tai soveliaisuuksia, voi surutta hyödyntää ihmisten irvokastakin mielikuvitusta.

Kaikkein tärkeintä iskulauseessa on, että se laittaa ajattelemaan ja herättää tunteita. Näin asiakas saadaan sidottua yhdellä lauseella paikan henkeen jo ennen kohteeseen saapumistaan. Voimakas, etukäteen saatu mielikuva kun tuppaa aina vahvistumaan vierailun myötä.